Keskitetyt nuorisopalvelut on tarkoitettu kaikille rovaniemeläisille lapsille ja nuorille. Järjestämme tapahtumia, ryhmätoimintoja, retkiä, matkoja sekä kansainvälistä toimintaa. Keskitettyihin nuorisopalveluihin kuuluu myös lasten kesäleirien järjestäminen.
Nuorisotapahtumat
Nuorisopalvelut järjestävät tapahtumia, joiden suunnittelussa kuunnellaan nuorten ideoita ja vinkkejä.
Tapahtumia järjestetään eri ikä- ja kohderyhmille, sekä erilaisten teemojen mukaan. Vuosittaisia tapahtumia ovat esimerkiksi Nuorten itsenäisyyspäivän vastaanotto, Nuori Kulttuuri -tapahtuma, Sime-rock bänditapahtuma, kaupunkiseikkailu sekä yösähly. Tietoa ajankohtaisista tapahtumista löydät sivuilta vapaa-aika>tapahtumat
Ryhmätoiminta
Harraste- ja pienryhmätoiminnassa järjestetään koulutuksia ja teematoimintaryhmiä. Retkitoimintaa ovat esimerkiksi lasketteluretket ja Nuori Kulttuuri -matkat. Keskitettyyn ryhmätoimintaan kuuluvat myös koululaisryhmille ja luokille järjestetyt toiminnot mm. Elämän reitti -päihdevalistukset sekä Sujuvasti Seiskalle -ryhmäyttämispäivät, joihin voivat osallistua kaikki kaupunkimme 7-luokat. Jos olet kiinnostunut kansainvälisestä toiminnasta, keskitetyssä ryhmätoiminnassa koordinoidaan nuorisoryhmien vaihtoja, lähialueyhteistyötä, kansainvälistä vapaaehtoistyötä sekä opintovierailuja.
Loma-ajan toiminta
Nuorisopalvelut järjestää rovaniemeläisille lapsille ja nuorille toimintaa myös kesäisin, koulujen loma-aikoina. 7-12-vuotiaille rovaniemeläisille järjestetään lasten kesäleirejä. Lasten kesäleireillä on monipuolista ohjelmaa ja leiripaikkana toimivat Leiri- ja Hirvikarin leirikeskukset. Leireillä työskentelee nuorisopalveluiden ammattitaitoinen henkilöstö, jotta leiriläisten turvallisuus ja yksilölliset tarpeet osataan ja voidaan huomioida.
Nuorisopalvelut järjestää loma-ajan toimintaa myös 13- 20 vuotialle nuorille. Nuorten loma-ajan toiminnassa pyritään reagoimaan vallalla oleviin suuntauksiin nuoria kiinnostavissa asioissa ja järjestämään monipuolista tekemistä loma-ajoille. Loma-ajan toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa kuunnellaan myös nuorten omia ideoita ja ehdotuksia.
| |
Voit ottaa reippaasti yhteyttä, mikäli Sinulla on ideoita tai vinkkejä eri teemoihin ja ajankohtaisiin aiheisiin liittyvistä tapahtumista ja retkistä.
Toivon myös näkeväni Sinut mukana toiminnassamme, erilaisissa tapahtumissa sekä retkillä ja reissuilla.
Tapahtumaterveisin,
Nuorisotoiminnan koordinaattori
Annemari Arkimo p. 040 55 11 361
|